Aihe: pornoa seksi erotiikka
  • pornoa
  • Pornoa seksi seksiä ja erotiikka. Ilmaisia seksikuvia ja pillu tissit.

    Klikkaa tästä aiheluettelo

    Ylälinkistä saat tietoja aiheesta

  • itsetyydytys
  • seksiä
  • seksi
  • pornoa

  • Ja taas hän auto katsoi hymyillen minua ja nosti toisen jalkansa ylemmälle lauteelle vierelleen, paljastaen näin myös häpynsä minuun päin.

    Lissu jatkoi mihin oli jäänyt, Jussin väristessä välillä nautinnosta, välillä koko tiukan vartalonsa kaarelle jännittäen.

    Nyt näin myös tarkemmin Lissun auto alapään edessäni, toden totta, Jussi oli tehnyt melko reipasta työtä, vain pienen pieni karvatupsu oli jätetty jäljelle.

    Siskoni otti nautinnolla sileää penistä suuhunsa ja painoi toisen kätensä rinnalleen.

    Lissu hyväili rintojaan, pyöritteli kovettuvia nännejä sormillaan ja siirsi kättään alemmas.ja alkoi hyväillä itseään alapäästään.

    Se tuntui alkuun vähän kiusalliselta, mutten hetken päästä jaksanut ajatella sitä mitenkään kummallisena näkynä, kaikkihan sitä tekivät joskus.

    Siitä rohkaistuneena seurasin yhä auto levottomimmin mielin Jussin ja siskoni puuhia ja uskalsin varovasti koskettaa itseäni.

    Häpyhuuleni tuntuivat turvonneilta ja hyvin kosteilta ja yritin hyväillä niitä hieman silloin kun siskoni oli eniten miehensä lumoissa.

    Jussi ei kuitenkaan jaksanut vain maata lauteilla ja nauttia suihin otosta, vaan hän tarttui Lissua kädestä ja veti hänet suutelemaan itseään.

    Lissu hivuttautui ylemmäs ja ylemmäs pitkin Jussin vartaloa.

    Kivikovan kalun kohdalla Lissu pysähtyi ja pyöritteli lantiotaan hetken sen päällä, päästättä sitä kuitenkaan sisään.

    Näky oli todella kiihottava, kuin paras eroottinen elokuva x 1000! Lissu jatkoi kuitenkin vielä ylemmäs ja nousi puolittain seisomaan Jussin päälle, tuoden auto häpynsä aivan hänen kasvojensa ulottuville.

    Jussi tiesi mitä siskoni halusi ja tarttui toimeen.

    En nähnyt vaginassa pyörivää kieltä kunnolla Lissun jalan ollessa kiusallisesti juuri edessäni ja uskalsin keskittyä enemmän myös itseeni.

    Nostin itsekin auto oisen jalan lauteille ja hieroin häpyäni koko kämmenelläni.

    Juuri silloin Lissu katsoi taas minuun päin ja kiimainen ilme vaihtui hymyksi, auto aivan kuin tyytyväisenä tilanteen kehitykseen.

    Hän kurottautui hieman taaksepäin ja otti Jussin kalun uudelleen käteensä ja tiukin ilmein ikäänkuin tarjosi sitä minulle.

    Pudistelin päätäni ensin, mutta Lissun ottaessa todella pettyneen ilmeen kasvoilleen, nousi ylös omalta puoleltani ja otin pari askelta heidän viereensä.

    Niiden askelien aikana ehdin sadasosasekunnin miettiä mitä olin tekemässä, mutta se unohtui nopeasti.

    Istuin Jussin jalkojen väliin ja aluksi uskalsin vain katsoa hänen vartaloaan sekä ahnaita huuliaan, jotka antoivat ilmeisen kaivattuja suudelmia Lissun vaginaan.

    Kieli vaelteli Lissun häpyhuulilla, pyöritteli klitorista ja auto älillä lipaisi pyllyvaossa valuvia nesteitä kärjellään.

    ja sitten Jussi loi pikaisen katseen minuun ja jatkoi hymyillen toimiaan Lissun auto kanssa.

    Siskoni on minua pk-seuraa 7 vuotta nuorempi eli 35-vuotias ja hänen miehensä vielä häntä kuusi vuotta nuorempi.

    Heidän mentyä tavallaan salaa naimisiin pari vuotta sitten, nousi siitä hirveä haloo suvussamme, ajatella, pk-seuraa ottaa nyt noin nuori mies, sehän on ihan poika vasta! No, olin alussa ihan samaa mieltä, mutta toisaalta: kun omaa miestäni katsoo, ymmärrän pk-seuraa siskoani oikein hyvin.

    Nuoressa miehessä on energiaa ja virtaa ja sitäpaitsi, onhan Jussi vieläpä varsin komeakin ilmestys, ei siinä mitään.

    Paljoa emme olleet yhdessä aikaa viettäneet, lähinnä kai sen takia, että miehemme eivät juurikaan tulleet toimeen keskenään.

    Esteenä ei niinkään minusta ole ikä vaan asenne-erot, he elävät aivan eri maailmoja.

    Jussi on siis suht nuori ja näyttää ehkä pk-seuraa vielä ikäistäänkin nuoremmalta ja hän pk-seuraa harrastaa kaikenlaista, innostuu helposti uusista asioista jne., kun taas mieheni Make on ns.

    tavallinen suomalainen mies, käy normaalisti töissä ja on ihan kaikinpuolin kunnollinen, muttei välttämättä enää mikään adrenaliinipommi, joka jaksaisi yllättää minut kerta toisensa jälkeen.

    Eikä tarvitsisikaan, kunhan silloin tällöin löytyisi vähän jännitystä ja kokeilumieltä seksinkin suhteen, niin olisin kyllä ihan tyytyväinen.

    Emme pk-seuraa siis tienneet mitä tästä illasta yhdessä tulisi, mutta pk-seuraa pakkohan se kokeilla oli, kun illanvietto ei mitään maksanut.

    Koska aallokko seksikuvat näytti hieman laantuneen ja tuuli tyyntyneen, menin kävelemään rannalle.

    Siellä oli runsaanlaisesti porukkaa, muttei ketään tuttuja, joten heittäydyin puheisiin erään paikallisen jäätelönmyyjän kanssa.

    Hän oli tumma, varsin salskeanoloinen nuorimies ja arvelin itsekseni, mihin kokoluokkaan hänen sortsiensa alle jäävä komistus sijoittuisi.

    Hän muistutti hieman tv:n Baywatchia, seksikuvat aiemmin Ritari Ässänäkin tunnettua David Hasselhofia.

    Puhuimme suomen, englannin ja espanjan sekakieltä, josta oli vaikea sanoa, mikä oli hallitseva.

    Hasselhofin näköinen mies vapautui työstään puolenpäivän aikoihin ja ehdotti, että kävisimme lenkillä vuoristossa.

    Suostuin, mutta poikkesin kuitenkin hakemassa huoneestani paremmat jalkineet.

    Hasselhofmaisella miehellä oli seksikuvat käytännöllinen maasturi, jolla pääsimme vuoristopolun alkuun.

    Maastolenkillä saimme pari tuntia kulumaan ihan mukavasti.

    Nousimme Teneriffan korkeimmalle huipulle, Pico de Teidelle.

    Palattuamme olimme rättiväsyneitä ja hikisiä, joten kutsuin Hasselhofin näköisen miehen bungalowillemme.

    Hän nosti autostaan ison arkun tequilajuomia ja seurasi minua altaalle, jossa Helmut polski yksinään.

    Kysyin muita, hän sanoi Claudian ja seksikuvat Hanneloren olevan siestaa viettämässä.

    Heitimme miehen kanssa vaatteet päältämme ja sukelsimme uima-altaaseen.

    Hän tuntui alkuun hieman arastelevan estotonta käyttäytymistä, mutta ehdin kuitenkin vilkaista hänen etuvarustustaan ennen kuin vesi pääsi tuomaan optisia harhoja.

    Hannelore ja Claudiakin riensivät mukaan vesileikkiin.

    Riku tuli kaupungilta, havaitsi tequila-arkun ja kysyi, voiko siitä ottaa.

    Lupasimme, kunhan itsekin saisimme lisää.

    Niin seksikuvat kävikin.

    Kaunis masturbointi tummaverikkö tarjoili meille kumikanaa seksiä masturbointi ja kokista.

    Riku otti kossupullon esiin heti, kun espanjattaren silmä vältti ja sekoitti meille tuimat ruokajuomat.

    Kahvin seksiä kanssa pullo tyhjeni lisää.

    Keskipaikalla masturbointi Rikun edessä istunut nuorenpuoleinen mies huomasi pullon ja Riku tarjosi loput hänelle.

    Miehellä oli mukanaan masturbointi omakin pullo ja hän puolestaan tarjosi meille.

    Tunnelma alkoi nousta ja lento Teneriffalle tuntua aina vain lyhyemmältä.

    -Toi ei ole sallittu, kuulimme yhtäkkiä jonkun sanovan.

    Tummaverikkö lentoemäntä seisoi käytävällä aivan sen näköisenä, kuin olisi jäänyt jotain paitsi.

    Riku puhui jonkin verran espanjaa ja sanoi hänelle jotakin rauhoittavaa, mutta lentoemäntä ei hellittänyt.

    Pullo tänne, masturbointi hän sanoi molemmilla kielillä.

    OK, vastasin, vedin pullon pohjalla vielä jäljellä olleen kossun suuhuni ja annoin tyhjän pullon hänelle.

    Kossu poltti suussani, en ollut tottunut vetänyt sitä raakana, mutta seksiä tätä saattoi pitää pakkotilanteena.

    Kaiken lisäksi se tuntui humahtavan hetkessä päähän.

    Lähdin konttaamaan kohti lentokoneen vessaa, koska arvasin, ettei jäävettäkään minulle ihan heti seksiä tarjottaisi.

    Edessämme istunut mies lähti perässäni.

    Yksi vessa sattui olemaan vapaana.

    Mies avasi oven minulle kuin gentlemanni ja tuli perässäni sisään, masturbointi lukitsi oven, nosti minut istumaan pytylle ja avasi housunsa.

    Sen kummemmin mitään selittämättä hän tunki kovan Tästä aiheestaä kalunsa suuhuni.

    Olin aika oudossa asennossa ja sitäpaitsi kossun ja normaalista poikkeavan painetilan takia Tästä aiheestaä lähes puolitajuton.

    Ryhdyin kuitenkin sen kummempia kyselemättä heti imemään kalua, joka pian alkoikin sykkiä ja sain suuni täyteen tuota suurimmaksi makunautinnoksikin masturbointi sanottua elämännestettä.

    Aikamme seksi polskittuamme Claudia pyysi seksi meitäkin tulemaan omalle puolelleen shampanja-aamiaiselle, mihin suostuimme, varsinkin kun illalla oli unohtunut kysyä, oliko talossa mitään syötävää.

    Tiesin, porno että Claudia on noin kymmenvuotiaan pojan yksinhuoltajaäiti.

    Hän oli oman lomaosakkeensa saanut entiseltä mieheltään eron yhteydessä joitakin vuosia sitten.

    porno Claudian mies oli ollut kookas, kovaääninen korsto, jota olin pienenä vähän pelännytkin, vaikkei mitään syytä olisi ollutkaan.

    porno Claudia tarjoili shampanjaa ja tuoreita hedelmiä sekä kahvia ja keksejä.

    Myös Vera ja hänen meille edelleen nimetön miesystävänsä liittyivät joukkoon.

    porno Alakerran ovelta kuului kolkutusta.

    Nousin ja otin lähimmän pyyhkeen, jonka kiedoin ympärilleni mennessäni alas avaamaan.

    Tulija oli Osmo.

    Hänen porno näkemisestään ilahduin niin, että pyyhe putosi ympäriltäni siinä oviaukossa seistessäni.

    Osmo huvittui, mutta lupasi riisua omatkin t-paitansa ja sortsinsa heti kun pääsisimme ylätason patiolle.

    Näin kävikin ja pulahdimme altaaseen, missä Sannimari oli jo ehtinytkin, Riku ja Hannelore kintereillään.

    Osmo oli hieman häkeltynyt vapaasta meiningistämme, mutta parin kaljan jälkeen hänkin rentoutui niin, ettei lopuistakin vaatteista luopuminen ollut hänelle mitenkään hankalaa.

    Osmonkin huomio kiinnittyi Hanneloren porno karvattomaan häpyyn, Claudian porno trimmattuun kroppaan ja varmaan ainakin jonkin verran Sannimariin ja minuunkin, koska ei pannut vastaan, kun rupesin taas antamaan hänelle suuterapiaa.

    Tällä kertaa sain kuitenkin keskittyä toimitukseen paljon kokonaisvaltaisemmin kuin ensitapaamisellamme lentokoneen vessassa.

    Levitin märkää vakoani Osmon käsien ulottuville samalla kun imin ahnaasti hänen kohtalaisen isoa kaluaan.

    Osmo löysi sormillaan klitorikseni ja porno samalla hetkellä, kun lävitseni löivät orgasmisarjan aallot tunsin, kuinka sykkivä elin purki täyteläisen spermalastinsa suuhuni.

    Maku oli porno kuitenkin hieman toisenlainen kuin Rikulla, jotenkin makeampi.

    Laskin käteni Jussi reidelle ja kesti muutama sekunti ennenkuin uskalsin liikuttaa sitä mihinkään.

    Pian kuitenkin tajusin hyväileväni Jussin molempia jalkoja, vatsaa, tunnustellen tätä vartaloa joka puolelta.

    Se oli Tästä aiheestakkäin vartalo, jonka olin ikinä nähnyt elämäni aikana, edes nuorempana ei yhdelläkään poikaystävistäni ollut näin kaunista kroppaa.

    Kalu seisoi liian Tästä aiheesta houkuttelevasti toimettomana silmieni edessä ja sormieni tehtyä ensin tuttavuutta sen tukevaan ja sileään varteen, uskalsin maistaa sen suolaista makua.

    Hyväilin sitä edestakaisin, vedin esinahan kokonaan alas, tarkastelin sitä kuin pikkutyttö.

    Ja taas maistelin sitä kuin parasta karkkia, maistuvinta makeista, joka ei tällä kertaa onneksi sulanut kuumilla huulillani, vaan päinvastoin, tuntui että se vielä keräsi muutaman lisämillin mittoihinsa joka kerta kun painoin huuleni voimakkaasti sen ympärille.

    Alapääni tuntui olevan tulessa ja katsoin välillä kadehtien mitä Jussi teki Lissulle, vaikken olisikaan päästänyt ihan hevillä tätä yli kymmenen vuotta nuoremman miehen kalua huulieni välistä.

    Yhtäkkiä Lissu nousi salaman ylös voihkaisten ja sanoi että hänellä on ihan liian kuuma ja menisi nopeasti käymään suihkussa.

    Tunsin hetken itseni vähän hölmöksi siinä Jussin kalu käsissäni, mutta samassa kun saunan ovi kävi Lissun perässä ja suihku meni päälle, nousi Jussi ylös ja sanaakaan sanomatta suuteli Tästä aiheesta minua ahnaasti huulille.

    Suudelmat löysivät pian kaulani ja painuivat rinnoilleni ja vatsalleni.painuin makaamaan lauteelle ja otin Jussin kiihkeät suudelmat vartalooni vastaan haroen hänen hiuksiaan kiiman vallassa, joillaista en ole tuntunut vuosikausiin.

    Jussi kannatteli jalkojani vuorotellen käsillään ja suorastaan imi reisiäni ja pohkeitani suudelmillaan.

    Katse suoraan silmiini, jotka kiinni painuessaan antoivat luvan Jussille ja hänen päänsä painui jalkojeni väliin.

    päästin vaimean äännähdyksen kielen lipaistessa ensimmäistä kertaa häpyhuuliani.

    Raotin omin sormin uloimpia huuliani, ja painoin Jussin päätä voimakkaammin häpyäni vasten.

    Jussi nuoli ihanasti, niinkuin nuori mies vain osaa.

    Tunsin itseni kuningattareksi hänen käsittelyssään ja tunsin käyttäytyväni kuin pahin pornotähti ikään! Hyväilin klitoristani Jussin työntäessään kieltään sisääni, avasin lisää huuliani kielen kutittaessa klitoristani.

    Ja Tästä aiheesta laukesin huudahtaen kuin taikaiskusta.ja tuntui että orgasmi kulkisi aina pikkuvarpaasta päänahkaan asti.ja sieltä taas takaisin.

    Vapisin lauteilla hetken aivan tolaltani, kunnes taas olin mukana tässä maailmassa.

    Eduskunta valitsee julkkikset keskuudestaan valtiopäiviksi kerrallaan puhemiehen ja kaksi varapuhemiestä.

    Eduskunnan puhemiehen ja julkkikset varapuhemiesten vaalit toimitetaan umpilipuin.

    Vaalissa valituksi tulee kansanedustaja, joka saa enemmän kuin puolet annetuista äänistä.

    Jos kukaan ei ole saanut kahdessa ensimmäisessä äänestyksessä tarvittavaa enemmistöä annetuista äänistä, valituksi tulee kolmannessa äänestyksessä eniten ääniä saanut edustaja.

    Puhemies ja julkkikset varapuhemiehet sekä valiokuntien puheenjohtajat muodostavat puhemiesneuvoston.

    Puhemiesneuvosto antaa ohjeita eduskuntatyön järjestämiTästä aiheesta ja päättää, sen mukaan kuin tässä perustuslaissa tai eduskunnan työjärjestyksessä erikseen säädetään, asioiden käsittelyssä valtiopäivillä noudatettavista menettelytavoista.

    Puhemiesneuvosto voi tehdä aloitteen eduskunnan julkkikset virkamiehiä koskevan lain ja eduskunnan työjärjestyksen säätämisestä tai muuttamisesta sekä ehdotuksia muiksi eduskunnan toimintaa koskeviksi säännöksiksi.

    Eduskunta asettaa vaalikaudekseen suuren valiokunnan sekä perustuslakivaliokunnan, ulkoasiainvaliokunnan, valtiovarainvaliokunnan ja eduskunnan työjärjestyksessä säädetyt muut pysyvät valiokunnat.

    Eduskunta voi lisäksi asettaa tilapäisen valiokunnan valmistelemaan tai julkkikset tutkimaan erityistä asiaa.

    Suuressa valiokunnassa on kaksikymmentäviisi jäsentä.

    Perustuslakivaliokunnassa, ulkoasiainvaliokunnassa ja valtiovarainvaliokunnassa on vähintään seitsemäntoista jäsentä.

    Muissa pysyvissä valiokunnissa on vähintään yksitoista jäsentä.

    Valiokunnissa on lisäksi tarpeellinen määrä varajäseniä.

    aliokunta on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa jäsenistä on läsnä, jollei jotakin asiaa varten ole erikseen säädetty suurempaa jäsenmäärää.

    julkkikset Valiokunnat ja muut eduskunnan toimielimet asetetaan vaalikauden ensimmäisillä valtiopäivillä koko vaalikaudeksi, jollei tässä perustuslaissa, eduskunnan työjärjestyksessä tai eduskunnan hyväksymässä toimielimen johtosäännössä toisin säädetä.

    Eduskunta voi kuitenkin vaalikauden aikana päättää puhemiesneuvoston ehdotuksesta asettaa toimielimen uudelleen.

    Eduskunta toimittaa valiokuntien ja muiden toimielinten vaalit.

    Jollei eduskunta ole vaalista yksimielinen, vaali toimitetaan suhteellisen vaalitavan mukaan.

    Lakiehdotus julkkikset sekä ehdotus eduskunnan työjärjestykTästä aiheesta otetaan täysistunnossa kahteen käsittelyyn.

    Lepäämään hyväksytty lakiehdotus tai vahvistamatta jäänyt laki käsitellään täysistunnossa kuitenkin yhdessä käsittelyssä.

    Muut asiat käsitellään täysistunnossa ainoassa käsittelyssä.

    Päätökset täysistunnossa tehdään annettujen äänten enemmistöllä, jollei tässä perustuslaissa erikseen toisin säädetä.

    Äänten mennessä tasan ratkaisee arpa, paitsi milloin ehdotuksen hyväksymiseen julkkikset vaaditaan määräenemmistö.

    Äänestysmenettelystä säädetään tarkemmin julkkikset eduskunnan työjärjestyksessä.

    Ritva laski ilmaiset käden reidelleni ja suuteli minua kiihkeästi.

    En ollut ennen vanhemman naisen kanssa ollut, mutta olin aavistanut oikein, koska se tuntui maagiselta.

    Ritva laski päänsä hitaasti alas ilmaiset ja otti kyrvästäni kiinni.

    Mä tyhjään sut eka niin jaksat sit kauemmin, Ritva sanoi ja alkoi ottaa rajusti suihin.

    ei mennyt aikaakaan, vaikka humalassa olinkin, kun laukesin Ritvan suuhun.

    Se, että Ritva nieli kaiken, oli minulle yllätys.

    ilmaiset Kävin vessassa pesemässä kullini spermasta ja syljestä ja palasin sänkyyn.

    Maattiin yhdessä sängyllä hetken aikaa ja suudeltiin.

    Ei mennyt montaakaan minuuttia, kun kyrpäni alkoi jälleen kovettua.

    Nyt puolestaan minä laskeuduin Ritvan haaroihin ja aloin nuolla hellästi klitorista.

    Silloin tapahtui kuitenkin jotain, mikä säikäytti minut ilmaiset ja Ritvan kuin helvetti.

    Avainkortti kävi ja ovi aukesi.

    Hetken olin jo varma, että nyt tulee turpiin ja lujaa, kunnes huomasin, että ovella seisoi 15-vuotias tyttö, Tiia, Ritvan tytär, suu auki ja paikoilleen jähmettyneenä.

    Kuinka sä tänne pääsit, Tiia, Ritva kysyi.

    Tiia oli saanut respasta kortin, kun oli kysynyt äitiään.

    Kaupunki oli pieni ja kaikki tunsivat kaikki, joten avain oli uskallettu antaa.

    Mitä helvettiä te oikein teette, sai Tiia sanottua.

    Ritva nousi ja käveli alastomana Tiian luo ja halasi häntä.

    Ei hätää kulta, tule tänne, Ritva sanoi ja ohjasi Tiian sängylle istumaan.

    Minä ilmaiset vain istuin peiton alla enkä tiennyt mitä olisi pitänyt ajatella tai tehdä.

    Pitäisikö äkkiä pukea ja lähteä vai odottaa mitä tässä tapahtuu.

    Istuin vain, ja silloin se tapahtui.

    Ritva kertoi Tiialle, että hän tulisi mukaan ja äiti opettaisi jotain Tästä aiheestastä, mutta siitä ei saisi kertoa kenellekään.

    En tiedä mitä Tiian päässä tuolloin liikkui, mutta ei hän ainakaan vastustellut.

    Ritva riisui hänet pikkuhoususilleen, pyysi sänkyyn ja halasi.

    Ritva veti peiton pois päältäni ja otti jäykän kullini käteensä.

    Hän ilmaiset otti suihin muutaman kerran ja käski sitten Tiian tehdä saman.

    Hiukan jännittyneenä Tiia otti kyrvän suuhunsa ja teki muutaman pienen liikkeen.

    Ritva käski jatkaa ja asettui Tiian taakse ja alkoi kevyesti nuolla häntä.

    Ei Tiiakaan mikään tietämätön varmaan ollut, koska ei vastustellut ja alkoi vähitellen päästä toimintaan mukaan.

    En voi kuvitella parempaa näkyä, kun katsoin alas.

    Nuori tyttö ilmaiset otti suihin kontallaan ja tämän äiti takana nuoli tytön pillua.

    Ja taas hän autot katsoi hymyillen minua ja nosti toisen jalkansa ylemmälle lauteelle vierelleen, paljastaen näin myös häpynsä minuun päin.

    Lissu jatkoi mihin oli jäänyt, Jussin väristessä välillä nautinnosta, välillä koko tiukan vartalonsa kaarelle jännittäen.

    Nyt näin myös tarkemmin Lissun autot alapään edessäni, toden totta, Jussi oli tehnyt melko reipasta työtä, vain pienen pieni karvatupsu oli jätetty jäljelle.

    Siskoni otti nautinnolla sileää penistä suuhunsa ja painoi toisen kätensä rinnalleen.

    Lissu hyväili rintojaan, pyöritteli kovettuvia nännejä sormillaan ja siirsi kättään alemmas.ja alkoi hyväillä itseään alapäästään.

    Se tuntui alkuun vähän kiusalliselta, mutten hetken päästä jaksanut ajatella sitä mitenkään kummallisena näkynä, kaikkihan sitä tekivät joskus.

    Siitä rohkaistuneena seurasin yhä autot levottomimmin mielin Jussin ja siskoni puuhia ja uskalsin varovasti koskettaa itseäni.

    Häpyhuuleni tuntuivat turvonneilta ja hyvin kosteilta ja yritin hyväillä niitä hieman silloin kun siskoni oli eniten miehensä lumoissa.

    Jussi ei kuitenkaan jaksanut vain maata lauteilla ja nauttia suihin otosta, vaan hän tarttui Lissua kädestä ja veti hänet suutelemaan itseään.

    Lissu hivuttautui ylemmäs ja ylemmäs pitkin Jussin vartaloa.

    Kivikovan kalun kohdalla Lissu pysähtyi ja pyöritteli lantiotaan hetken sen päällä, päästättä sitä kuitenkaan sisään.

    Näky oli todella kiihottava, kuin paras eroottinen elokuva x 1000! Lissu jatkoi kuitenkin vielä ylemmäs ja nousi puolittain seisomaan Jussin päälle, tuoden autot häpynsä aivan hänen kasvojensa ulottuville.

    Jussi tiesi mitä siskoni halusi ja tarttui toimeen.

    En nähnyt vaginassa pyörivää kieltä kunnolla Lissun jalan ollessa kiusallisesti juuri edessäni ja uskalsin keskittyä enemmän myös itseeni.

    Nostin itsekin autot oisen jalan lauteille ja hieroin häpyäni koko kämmenelläni.

    Juuri silloin Lissu katsoi taas minuun päin ja kiimainen ilme vaihtui hymyksi, autot aivan kuin tyytyväisenä tilanteen kehitykseen.

    Hän kurottautui hieman taaksepäin ja otti Jussin kalun uudelleen käteensä ja tiukin ilmein ikäänkuin tarjosi sitä minulle.

    Pudistelin päätäni ensin, mutta Lissun ottaessa todella pettyneen ilmeen kasvoilleen, nousi ylös omalta puoleltani ja otin pari askelta heidän viereensä.

    Niiden askelien aikana ehdin sadasosasekunnin miettiä mitä olin tekemässä, mutta se unohtui nopeasti.

    Istuin Jussin jalkojen väliin ja aluksi uskalsin vain katsoa hänen vartaloaan sekä ahnaita huuliaan, jotka antoivat ilmeisen kaivattuja suudelmia Lissun vaginaan.

    Kieli vaelteli Lissun häpyhuulilla, pyöritteli klitorista ja autot älillä lipaisi pyllyvaossa valuvia nesteitä kärjellään.

    ja sitten Jussi loi pikaisen katseen minuun ja jatkoi hymyillen toimiaan Lissun autot kanssa.

    Istuimme Tästä aiheestatarinat alkuiltaa kartanon todella viihtyisissä tiloissa nautiskellen maittavasta ruokapöydästä sekä tietysti lukuisista eri viinilaaduista.

    Tästä aiheestatarinat Huomasin selvästi, miten viini teki tehtävänsä seurueeseemme, enkä varmasti ollut itsekään enää ihan selvinpäin.

    Vaikkei miehemme Tästä aiheestatarinat edelleenkään löytäneet mitään todellista jutunjuurta, siskoni vaatimalla vaati että tytöt menevät saunaosastolle ensin ja vasta sitten on poikien vuoro.

    Kaappasimme pyyhkeet mukaan huoneistamme ja suunnistimme kohti saunaosastoa.

    Tunnelmallisessa ja avarassa pukuhuoneessa oli meille laitettu shampanjapullo jäihin odottamaan sekä jokin kortti Jussin työnantajalta päällä.

    Mikäs siinä, korkkasimme pullon samantien ja painuimme lauteille.

    En voinut olla ääneen ihastelematta siskoni Tästä aiheestatarinat todella kaunista vartaloa, se oli kuin parikymppisellä tytöllä enkä ymmärtänyt miten se hän onnistui sen pitämisessä noin tiukassa kunnossa.

    Tästä aiheestatarinat Käymme siskoni kanssa lähes päivittäin lenkillä tai pelaamassa sulkapalloa ja milloin mitäkin.

    Olemme hyvin läheisiä ja kerromme kaikki asiat toisillemme, Tästä aiheestaelämämme yksityiskohdat mukaanlukien.

    Eipä ole yksi taikka kaksi kertaa, kun olemme esim saunan lämmössä kuntoilun jälkeen käyneet läpi niitä hyviä Tästä aiheestatarinat ja vähemmän hyviä hetkiä makuuhuoneen puolella.enkä useinkaan voinut olla kadehtimatta siskoni virkeää Tästä aiheestaelämää.

    Ja siinä saunassa shampanjaa siemaillessamme siskoni kysyi kestäisinkö vielä yhden paljastuksen liittyen äskeiseen kommenttiin hyvin säilyneistä vartaloista.

    Vastasin myöntävästi ja Lissu kertoi, mitä Jussi oli sanonut minun vartalostani.

    Kuuntelin posket punoittaen, miten alta kolmekymppinen Tästä aiheestatarinat nuorimies oli kehunut minun säilyneen todella hyvin ja oli toivonut, että Lissukin olisi minun iässäni yhtä hyvässä kunnossa! En voinut uskoa korviani, mutta hyvältähän se tuntui, tottakai.

    Ja arvaapa Lotta missä tilanteessa Jussi sen kertoi? kysyi Lissu.

    Kuten kerroin, puhuimme kaiken suoraan, joten seuraava ei tullut enää isona yllätyksenä: Jussi ajoi pyynnöstäni minun häpykarvojani pois kun juttelimme Tästä aiheestatarinat näistä jutuista.

    Sen jälkeen sivelin myös Jussin paikkoihin partavaahtoa ja aloin ajella kiveksiä paljaiksi, kun hänellä alkoi seistä samaan aikaan.

    Kysyin, että minkä vuoksi sinulla seisoo? Senkö Tästä aiheestatarinat että ajan karvojasi vai siksikö kun puhut Lotan hyvästä vartalosta?

    Jo Kuopion ilmaista lentokentällä alkoi jännittää, vaikkei siihen oikeastaan olisi ollut mitään syytä.

    Matka Teneriffan lomaosakkeeseen oli ollut jo monen vuoden ajan jokavuotinen juttu, sillä tätimme Vera oli ostanut ilmaista osakkeen jo silloin, kun sellainen ei vielä ollut muodissa.

    Minä ja siskoni Sannimari olimme monena vuonna olleet mukana, ilmaista lähinnä kai siksi, että vanhempiemme eron jälkeen olimme usein olleet Veralla hoidossa ja osittain, koska siitä oli tullut mukava tapa.

    Ja osittain tietysti siksikin, että Vera oli suostunut vuodesta toiseen maksamaan koko lystin.

    Teneriffan kevätviikko oli monena vuonna ollut meille mukava tauko kesken kouluvuoden, mutta myös aikaa, jolloin vaatteet eivät liikaa puristaisi.

    Viime vuosina tämä Vera-tädin ensimmäisellä matkalla sanoma viisaus oli saanut uudenlaisia merkityksiä.

    Kun olimme ensimmäistä kertaa ilmaista matkassa olin vasta kuusivuotias, eivätkä Sannimari ja Riku-serkkukaan olleet kuin alakouluikäisiä.

    Muistan vielä, miten jännittävää oli matkustaa isolla lentokoneella ja sitten vuoristotietä vierasmaalaisella bussilla.

    Muistan myös, miten pettyneitä olimme, kun bungalowissa ei ollutkaan omaa uima-allasta, vaikka sellainen oli luvattu, vaan uimassa piti käydä meressä tai tyytyä kylpyammeeseen.

    Meitä oli silloin harmittanut niin paljon, että olimme ilmaista kolmestaan parkkeeranneet itsemme kylpyyn koko loppupäiväksi.

    Siitä oli alkanut meidän oma leikkimme, joka oli sitten jatkunut myös monina kesinä mökillä käydessämme.

    Kun olimme heittäneet kuumat talvivaatteet pois päältämme, olimme samantien riisuneet kaiken muunkin ja yhtäkkiä kiipesimmekin yhdessä alastomina kylpyammeeseen.

    Rikun pippeli oli nopeasti muuttunut hyvin kovaksi ja olimme Sannimarin kanssa sitä kovin ihmetelleet.

    Riku oli sanonut sen ilmaista olevan ihan normaalia ja halunnut työntää sormensa meidän pimppeihimme, mihin suostuttuamme huomasimme sen olevan mukavaa.

    Nyt paljon isompina tyttöinä meillä oli jo tiedossa, mitä muutakin sinne voisi työntää.

    Kivaa edelleen.

    Kone oli jonkun ulkomaalaisen firman.

    Siinä oli yksi suomalainen lentoemäntä, muut espanjankielisiä.

    Savolaismatkustajat eivät juuri suunvuoroa muille antaneetkaan, joten tarjoilijoiden kansallisuus oli samantekevä.

    ilmaista Minun paikkani oli käytävän vieressä, Sannimari oli ottanut ikkunapaikan ja Riku istui välissämme.

    Vera ja hänen uusi miesystävänsä hiplasivat toisiaan ilmaista takanamme.

    Claudian pornoa poika Helmut tuli vastaan.

    Hän oli istunut koko päivän tietokoneen ääressä, mistä Claudia ei ollut mitenkään pornoa ilahtunut.

    Helmut oli melkein täysissä pukeissa, vaikka sisällä ei ollut sen viileämpää kuin ulkonakaan.

    Claudia moitti poikaansa loman pilaamisesta, mutta Helmut puolustautui, ettei jaksa aina katsella äitinsä ja tämän ystävien omituista elämää.

    Claudia pornoa käski Helmutin mennä uimaan ennen ruokailua, mihin tämä sitten suostuikin.

    Pukeuduimme syömisen ajaksi toogamaisiin kylpytakkeihin.

    Hanneloren paistamat pihvit olivat niin maukkaita, että ne loppuivat kesken, mutta saksalainen olut ryyditti annosta mukavasti ja jälkiruuaksi nautimme vielä isot annokset rommijäätelöä tequilasilmän kera.

    pornoa Aterian jälkeen vietimme iloista iltaa hieman muunnellun monopolipelin parissa uima-altaan ääressä.

    Välillä pulahdimme pornoa altaaseen ja leikimme toistemme takaapäin yllättämistä.

    Hanneloren isot rinnat oli helppo erottaa Claudian ja Sannimarin etuvarustuksesta.

    Myös häpyvakoja vertailtaessa Hanneloren karvatonta pimppiä ei voinut sekoittaa muihin.

    Toki pojatkin saivat osansa vertailevasta tutkimuksesta, Rikun ja Osmon kalut olivat molemmat meille kaikille tytöille mieleen ja saimme vertailla myös niiden tarjoamia makuja.

    Lähdin vielä yömyssylle Osmon pornoa hotellin baariin.

    Afrikasta puhaltava pehmeä lämmin tuuli puhalsi hiuksissamme ja vetäydyimme hänen huoneensa parvekkeelle hakemaan uutta kiintopistettä toisiimme.

    Sen löytäminen ei ollutkaan vaikeaa, pornoa sillä perinteinen pano ulkoilmassa takaapäin olikin meiltä vielä kokeilematta.

    Ei kuitenkaan ollut pitkään.

    Jäin Osmon sänkyyn levähtämään, mutta kun havahduin, oli jo aamu ja kaveri taas täydessä tohinassa pornoa kimpussani.

    Ennen Tampereen Tästä aiheestalinkit moottoritietä hän pysäytti autonsa eräälle levähdyspaikalle ja sanoi, että nyt olisi kyydinmaksun aika.

    Minä sanoin mitä hän tarkoittaa, sanoinhan, että minulla ei ole rahaa.

    Hän sanoi, että sinulla on jotain muuta.

    ja jos haluat perille asti, niin hän haluaisi naida minua.

    Minä Tästä aiheestalinkit kieltäydyin aluksi ja sanoin haluavani autosta pois, mutta kun oli jo aika myöhä ja en tiennyt miten sieltä korvesta pääsisin pois, sanoin, että selvä.

    Mies otti puseroni pois ja hameeni pois.

    Olin pelkillä alusvaatteillani siinä hänen edessään, samalla hän avasi housujensa vyön ja veti elimensä esiin.

    se oli kyllä aika kookas, vaikka ei vielä seissyt kunnolla.

    Jouduin aluksi imemään häntä, hän piti päästäni kiinni ja työnsi kyrpänsä suuhuni.

    Hän nai suuhuni pitkin vedoin.

    aloin itsekin Tästä aiheestalinkit kiihottua, koska en pitkään aikaan ollut saanut miestä.

    tunnsin, kuinka pikkuhousuni alkoivat tuntua kosteilta.

    Ei kestänyt pitkään, kun mies tuli suuhuni, jouduin nielemään joka pisaran.

    Sanoin hänelle, että 'riittikö tämä'? Mies sanoi, että tämä oli vasta alkua, koska hän ei näin nuorta naista ole ennen saanutkaan ja hän haluaa tietää kuinka tiukka pillu minulla olisi.

    minua alkoi vähän pelottamaan, koska hänen kyrpänsä oli aika kookas.

    Sen jälkeen Tästä aiheestalinkit hän riisui minulta pikkuhousut ja rintaliivit pois, levitti reiteni, suuteli reisieni sisäpintaa.

    aloin olla aika kiimassa, lopulta hän otti klitorikseni suuhunsa.

    Täytyy myöntää, että hyvää teki, sain orgasmin.

    Sitten taas imin häntä ja kun hänen kullinsa sojotti kunnolla hän avasi jälleen reiteni, pitäen käsillään niitä erillään, olin kuin jossain ruuvipenkissä, en voinut liikua mihinkään, pikkuhiljaa hän työnsi patukkansa minuun, kiemurtelin ja vaikeroin, mutta lopultä kyrpä oli kahvaa myöten minussa, hän Tästä aiheestalinkit alkoi naimaan.ensiksi hitaasti.sitten nopeammin.silmäni kääntyivät ympäri.huusin koko ajan.

    Sain orgasmin, mutta hän ei lopettanut sain toisen.kolmannen.neljännen.

    Eipä kukaan koskaan ole tyydyttänyt minua tuolla tavalla.

    Hän jatkoi naimista loputtomiin.

    Huusin lopulta suoraahuutoa ja tunsin pyörtyväni.

    Lopulta hän tuli sisälleni.

    Hän otti minut vielä takaapäin ja lopulta Tästä aiheestalinkit ratsastin vielä hänen kyrvällään.Halusin itsekin koko ajan lisää ja lisäää.

    Näitä Tästä aiheestakauppa siistiessä tälle rontille tuli Lotan vartalon muodot mieleen.

    jutteli Lissu siirtäen käden Jussin häpykarvojen päälle.

    Lissu Tästä aiheestakauppa pyöritteli sormiaan ruskeissa ja lyhyiksi leikatuissa karvoissa.

    Jussi säpsähti hieman rentoutuneesta tilastaan ja taisi yllättyä itsekin Lissun puheista ja liikkeistä, mutta kohta taas painoi päänsä hymyillen takaisin lauteille.

    Tästä aiheestakauppa Lissu siirsi Jussin penistä vähän sivuun ja tarkasteli ääneen kommentoiden ja kämmenellään Jussin kiveksiä punniten ajelutuloksiaan.

    Onko tarpeeksi siististi ajeltu Lotta? Sinähän pidät paljaasta, etkös niin sanonut viime viikolla? kysyi Lissu minua härnäten.

    Kakistelin hiljaa jotain tyyliin .pidän.hyvältä näyttää.tai pitäisin paljaasta, jos sellainen olisi tarjolla.

    ja nieleskelin lauseeni loppuun.

    issu hymähti ja silmät kiinni huokaisten puristi sormensa Jussin vatsan päällä lepäävän Tästä aiheestakauppa peniksen ympärille.

    Olin jo kiihottunut melkoisesti näkemästäni, ja kun näin miten Jussin kalu reagoi Lissun varovaisiin liikkeisiin sen ympärillä ja lopulta myös sen päällä, tunsin miten kostuin alapäästäni.

    Minun piti korjailla asentoani vähän väliä, olo tuntui niin tukalalta, enkä tiennyt mennäkö heti suihkun puolelle antamaan itselleni helpotusta, vaiko jäädä seuraamaan kiihottavinta esitystä, mitä Tästä aiheestakauppa olen eläessäni nähnyt.

    Jussi käänsi ehkä vähän nolona reaktioistaan päänsä seinään päin, muttei peitellyt paikkojaan peniksen alkaessa seistä Lissun hieroessa kaksin käsin hänen reisiään, siirtyen välillä vatsalle ja lopulta taas peniksen tuntumaan.

    Lissu nautiskeli näkemästään ja loi minulle rohkaisevia katseita aina silloin tällöin.

    Hän antoi kalun vavahdella itsekseen pystyyn, tyytyen vain hyväilemään käsillä sen ympäristöä.

    Olin pyörtyä näystä.

    Ihanan hitaasti Tästä aiheestakauppa kasvava penis sykki pikkuhiljaa täyteen mittaansa meidän silmien edessä, kivekset kävivät tiukemmiksi ja nousivat paljaina hyvin myös näkösälle.

    Lissu laski Jussi toisen jalan alemmalle lauteelle, varmasti hakien itselleen parempaa hieroma-asentoa, mutta samalla avaten minulle paremman näköalan.

    Ja niin Lissu istui jo Jussin jalkojen välissä ja katsoi minuun kysyvästi.

    Nyökkäsin Lissun suuntaan hyväksyvästi ja näytin että antaa mennä vaan.

    Siskoni otti kalun tyvestä kiinni, puristaen sen peukalonsa ja Tästä aiheestakauppa etusormensa väliin.ja hitaasti painoi päänsä alaspäin.ja otti samantien kalun huuliensa väliin.

    Lissu piteli penistä sormien välissä, otti sitä milli milliltä Tästä aiheestakauppa syvemmälle suuhunsa.kunnes se ei enää syvemmälle mahtunut.

    Ja nosti päänsä hitaasti kokonaan ylös ja päästi pitkän aaah -voihkaisun.

    Ihana.

    mumisi siskoni hiljaa.

    Jussi talutti minut kädestä pitäen ylös lauteelta makaamasta ja suihkuun.

    Menimme samaan suihkun alle hänen kanssaan ja Jussi painautui aivan minuun kiinni.

    Hän saippuoi selkäni ja hyväili käsin saippuan liukastamana selkääni ja takapuoltani, siirtyi etupuolelle ja rinnoilleni.

    ja jotain mumisten myös suuteli niitä virtaavan veden alla.

    Mutta nyt oli minun vuoro, otin koko saippuan käteeni ja työnsin Jussin suihkun seinää vasten.

    Kävin koko vartalon läpi saippuani kanssa, levittäen sitä hänen rintakehälleen, hieroen sitä hänen yhteenpuristuneille pakaroille.saippuoin koko kalun sitä välillä edestakaisin hyväillen.

    Kun sain suihkun käteeni, en malttanut pysyä erossa tästä vartalosta suineni.

    Suihkuttelin Jussin kalusta saippuat pois ja otin sen samantien kokonaan suuhuni.

    Runkkasin kalua käsilläni ja imin, imin, imin.jälleen kostuen itse halusta.

    Vasta äänet takaa kuultuani, tajusin Lissun katselleen meitä jo pidemmän aikaa suihkutilan penkiltä.

    Lissu käveli pyyhe lanteillaan suihkumme luo ja tarttui miestään kädestä ja ohjasi hänet suihkun lattialle istumaan.

    En kestä katsoa enempää touhujanne.

    sanoi siskoni minulle hymyillen ja painoi Jussin kokonaan maahan makaamaan.

    Pyyhettä lanteilta ottamatta, kävi siskoni Jussin päälle hajareisin istumaan ja kaivoi pyyhkeensä sisällä Jussi kalun käteensä ja ohjasi sen ilmeistä päätellen sisäänsä.

    Muutama hidas liike ylösalas voimakkaiden huokausten saattelemana.

    Lissu kääntyi selin Jussiin päin, repäisi pyyhkeen lanteiltaan roikkumasta ja jatkoi ratsastustaan selkä taaksepäin kaarevana.

    Kävin suihkun alle istumaan ja katsomaan siskoni uskomatonta vartaloa.

    Kiinteät, mutta täyteläiset rinnat kohoilevina hän otti sisäänsä kalua erittäin kauniiseen häpyynsä.

    Aloin tyydyttää itseäni sitä katsellessa ja samoin teki myös Lissu, joka pyöritteli sormeaan klitoriksensa päällä kalun painuessa yhä kiihtyvää tahtiaan hänen sisäänsä.

    Ilman alkoholia ei tätä olisi tapahtunut ikinä siskoni kanssa, mutta tällä hetkellä nautimme molemmat tilanteesta kuin parhaimmat ystävättäret ikään.

    Katselin aikani lähes posliinia siskoni pillua ja sinne painuvaa kalua ja kohta huomasin konttaavani sitä näkyä kohti.

    Tartuin kalun juuresta sormillani kiinni ja puristelin sitä joka kerta kun Lissu nousi ylös sen vartta myöden.

    Lissun häpyhuulet tuntuivat hyviltä niiden painuessa sormiani vasten.todella hyviltä.

    Kävin kontilleni Jussin jalkojen väliin ja aloin nuolla hänen pallejaan.

    En voinut vastustaa kiusausta ja annoin nopean lipaisun kielelläni myös Lissun pimppiin.

    Lissu katsoi kiimaisilla silmillään minua ja levitti samassa sormillaan kalun vartta ympäröiviä huuliaan.

    ja annoin sinne uuden suudelman.ja toisen ja kolmannen.Lissun alkaessa voihkia ääneen.

    Heidän tahtinsa hidastui selvästi minun alkaessa nuolla Lissun klitorista.ja tunsin orgasmin kourissa supistelevan vaginan huulieni ja kieleni kosketuksessa.

    Lissu päästi muutaman voimakkaan huudahduksen, mutta lähes yhtä nopeasti hän oli palautunut orgasmistaan ja nousi pois Jussin päältä.

    Jussi raukka ei ollut ehtinyt laueta vieläkään, kiitos varmasti minun ja tahtia liikaa hidastavan mukaantuloni.

    Lukujärjestys Tästä aiheestalehdet oli meidän luokan osalta varsin vittumainen tuona keväänä, koska perjantai-iltapäivään sijoitettu liikuntatunti olisi tehnyt joka kerta mieli jättää väliin ja lähteä viikonloppua viettämään.

    Rehtori Tästä aiheestalehdet oli kuitenkin päättänyt, että 9.A -luokka harrastaa liikuntaa perjantai-iltapäivisin kolmesta neljään, tytöt omassa ja pojat omassa ryhmässään.

    Tuona perjantaina, josta teille nyt kerron, ohjelmassa oli salibandyä, jos sitä siksi nyt ylipäänsä voi edes kutsua.

    Sählykin taisi olla mairittelevaa tuosta pelailusta.

    Tytöt olivat viereisellä kentällä luistelemassa ja pelailemassa jääpalloa.

    Liikuntatunnin päätyttyä opettaja keräsi mailat ja pallot talteen ja päästi meidät viikonlopun Tästä aiheestalehdet viettoon ja suihkuun.

    Opettaja oli minun hyvä tuttuni ja jäin juttelemaan hetkeksi vielä tunnin jälkeen hänen kanssaan.

    Juteltiin harrastuksistani ja muista yleisistä asioista varmaan vartin verran, jonka jälkeen huomasin ajan juoksun ja lähdin suihkuun.

    Päästyäni pukuhuoneeseen viimeinen luokkakaveri lähti juuri pois ja jäin yksin pukuhuoneeseen.

    Riisuin hikiset vaatteet ja kävelin suihkuhuoneeseen.

    Peseydyin ripeästi ja palasin takaisin pukuhuoneeseen pyyhe vyötäisilläni.

    Istuin hetken penkillä vältellen suihkun jälkihikeä.

    Tästä aiheestalehdet Pukuhuone oli vielä kuuma; olihan siellä juuri äsken peseytynyt parisenkymmentä hikistä kollia.

    Juuri kun tiputin pyyhkeen penkille aikomuksena vetää puhtaat bokserini jalkaan, pukuhuoneen ovi avautui ja tyttöjen liikunnan opettaja astui sisään.

    Se oli kaikinpuolin nolo tilanne.

    Minä ilkosillani ja 54-vuotias liikunnanopettajanainen, Teija, verkkareissa katse kohti alapäätäni.

    Anteeksi, mutta luulin, että täältä on kaikki jo häipyneet, Teija sanoi yllättävällä äänensävyllä irrottamatta Tästä aiheestalehdet katsetta alapäästäni.

    No mä jäin hetkeksi jutskaamaan Riston kans ja tulin vähä myöhemmin.

    Muut on jo menny, sain sanottua tietämättä mitä pitäisi tehdä.

    Teija oli 54-vuotias, naimisissa oleva, kolmen lapsen äiti.

    Hänellä oli lyhyet tummat hiukset ja ikäisekseen suhteellisen sporttinen, ei kuitenkaan enää huippukunnossa oleva vahvatahtoinen ja oppilaissa kunnioitusta herättävä nainen.

    Huomattuani Teijan katseen lukkiutumisen löysään kulliini aloin tiedostamattani kiihottua ja kullini alkoi nousta.

    Huomattuani alkavan Tästä aiheestalehdet erektion käännyin nopeasti ympäri ja aloin pujottaa boksereita jalkaan.

    Anna olla.

    Käänny ympäri.

    Anna sen nousta.

    Näytä mulle se.

    Ei tänne kukaan enää tähän aikaan tule, Teija sanoi jännällä äänensävyllä.

    Olin hetken hiljaa paikoillaan, muna jo täydessä iskussa, punoitus kasvoilla ja paniikki mielessä.

    Käännyin kuitenkin täristen ympäri.

    En ollut koskaan näyttäytynyt tytölle alasti, saati sitten koskenut tyttöä eroottisessa mielin.

    Muutama pusu oli tullut vaihdettua, siihen kaikki oli jäänyt.

    Teija asteli Tästä aiheestalehdet luokseni, katsoi minua silmiin ja luottavaisesti otti kullista kiinni.

    Hitain ja pitkin vedoin hän alkoi runkata minua enkä oikein tiennyt vetäytyäkö pois vai antaa mennä.

    Tämä ilmainen tapahtui aikoinaan täyttäessäni 18 vuotta ja päästessäni ensimmäisiä kertoja yökerhoon.

    Asuin tuolloin vielä pienellä kotipaikkakunnallani, ja yökerhoja pienestä väkiluvusta johtuen oli vain yksi.

    Muutama pubi oli vaihtoehtoina yöllä puoli kahteen saakka, mutta siitä oli jatkettava yleensä tähän yökerhoon, jos mieli pitää hauskaa vielä neljään saakka.

    ilmainen Eräänä lauantai-iltana lähdimme kaveriporukalla bailaamaan ja juopottelemaan tuohon kyseiseen yökerhoon.

    Pohjat oli alla ja meno oli mukavan rattoisaa.

    Yökerhossa oli tuona iltana hieman poikkeuksellista enemmän ilmainen porukkaa johtuen jostain kumman teemaillasta, mikä siellä järjestettiin.

    Tanssiravintolan puolelta oli paikalle saapunut vanhempaa porukkaa, mutta myös nuorisoa oli paikalla kiitettävä määrä.

    Tapasin ilmainen siinä illan tiimellyksessä erään perhetuttavan, Ritvan 49, jonka kanssa juttelimme vain niitä näitä, olihan hän äitini hyvä ystävä.

    Juteltuamme tiemme erosivat jälleen, kun etsin käsiini kaverit ja juomaa tilattiin lisää.

    Noin tunnin päästä, jo enemmän humalapäissäni, tapasin Ritvan uudelleen.

    Ritvakin alkoi olla jo hieman humalassa, kuitenkin vähemmän kuin minä, ja menimme leikillämme tanssimaan yhden hitaan kappaleen, ilmainen valssin askelilla toki ja jutellen.

    Sanoja en muista, enkä paljon muutakaan tuosta hetkestä, mutta jotain oli tullut sanottua, koska lähdimme siltä seisomalta Ritvan varaamaan hotellihuoneeseen, joka oli yökerhon rakennuksessa.

    Tulimme huoneeseen ja kysyin, missä hänen miehensä oli.

    Meillä oli naisten kanssa tänään saunailta, Kalevi jäi kotiin, Ritva vastasi.

    Istuimme alas ja juotiin paukut baarikaapista.

    Lupaatko, että tämä jää meidän väliTästä aiheesta, Ritva kysyi ja minä tottakai vakuutin hänelle ettei hätää olisi.

    Olinhan sinkkumies vailla mitään hävittävä.

    Ritva käväisi wc:ssä ja minä ilmainen otin vaatteet pois ja menin sängylle.

    Myös Ritva oli riisunut itsensä alasti ja tuli sängylle.

    Ritva oli ikäisekseen kaunis nainen, oikeastaan todella kaunis.

    Hän oli myös ainut, jonka tiedettiin kotipitäjässäni ottaneen vanhoina ilmainen päivinään silikonit.

    Laskin käteni Jussi reidelle ja kesti muutama sekunti ennenkuin uskalsin liikuttaa sitä mihinkään.

    Pian kuitenkin tajusin hyväileväni Jussin molempia jalkoja, vatsaa, tunnustellen tätä vartaloa joka puolelta.

    Se oli Tästä aiheestakkäin vartalo, jonka olin ikinä nähnyt elämäni aikana, edes nuorempana ei yhdelläkään poikaystävistäni ollut näin kaunista kroppaa.

    Kalu seisoi liian Tästä aiheesta houkuttelevasti toimettomana silmieni edessä ja sormieni tehtyä ensin tuttavuutta sen tukevaan ja sileään varteen, uskalsin maistaa sen suolaista makua.

    Hyväilin sitä edestakaisin, vedin esinahan kokonaan alas, tarkastelin sitä kuin pikkutyttö.

    Ja taas maistelin sitä kuin parasta karkkia, maistuvinta makeista, joka ei tällä kertaa onneksi sulanut kuumilla huulillani, vaan päinvastoin, tuntui että se vielä keräsi muutaman lisämillin mittoihinsa joka kerta kun painoin huuleni voimakkaasti sen ympärille.

    Alapääni tuntui olevan tulessa ja katsoin välillä kadehtien mitä Jussi teki Lissulle, vaikken olisikaan päästänyt ihan hevillä tätä yli kymmenen vuotta nuoremman miehen kalua huulieni välistä.

    Yhtäkkiä Lissu nousi salaman ylös voihkaisten ja sanoi että hänellä on ihan liian kuuma ja menisi nopeasti käymään suihkussa.

    Tunsin hetken itseni vähän hölmöksi siinä Jussin kalu käsissäni, mutta samassa kun saunan ovi kävi Lissun perässä ja suihku meni päälle, nousi Jussi ylös ja sanaakaan sanomatta suuteli Tästä aiheesta minua ahnaasti huulille.

    Suudelmat löysivät pian kaulani ja painuivat rinnoilleni ja vatsalleni.painuin makaamaan lauteelle ja otin Jussin kiihkeät suudelmat vartalooni vastaan haroen hänen hiuksiaan kiiman vallassa, joillaista en ole tuntunut vuosikausiin.

    Jussi kannatteli jalkojani vuorotellen käsillään ja suorastaan imi reisiäni ja pohkeitani suudelmillaan.

    Katse suoraan silmiini, jotka kiinni painuessaan antoivat luvan Jussille ja hänen päänsä painui jalkojeni väliin.

    päästin vaimean äännähdyksen kielen lipaistessa ensimmäistä kertaa häpyhuuliani.

    Raotin omin sormin uloimpia huuliani, ja painoin Jussin päätä voimakkaammin häpyäni vasten.

    Jussi nuoli ihanasti, niinkuin nuori mies vain osaa.

    Tunsin itseni kuningattareksi hänen käsittelyssään ja tunsin käyttäytyväni kuin pahin pornotähti ikään! Hyväilin klitoristani Jussin työntäessään kieltään sisääni, avasin lisää huuliani kielen kutittaessa klitoristani.

    Ja Tästä aiheesta laukesin huudahtaen kuin taikaiskusta.ja tuntui että orgasmi kulkisi aina pikkuvarpaasta päänahkaan asti.ja sieltä taas takaisin.

    Vapisin lauteilla hetken aivan tolaltani, kunnes taas olin mukana tässä maailmassa.

    Nopean suihkun pillu jälkeen päätin vielä hetkeksi mennä saunaan lämmittelemään.

    Pian kuitenkin pariskunta tuli takaisin altaalta ja kömpivät lauteille.

    Yritin lähteä samantien, mutta Lissu pysäytti minut nauraen, että tämänhän piti olla meidän kaikkien yhteinen ilta, kai minäkin voisin nyt heidän kanssaan edes saunoa loppuun asti! Noh, olkoon niin sitten ajattelin ja heitimme siinä sitten vähän pillu aikaa löylyä ja juttelimme niitä näitä.

    Jussi oikisti itsenä sivulauteille selälleen ja yritin pitää silmäni erossa hänestä.

    Lissu haki meille shampanja-täydennystä välillä enkä voinut olla vilkuilematta Jussin kaunista vartaloa siinä lauteilla makaamassa.

    Kiinteästä vartalosta erottui treenatut rintalihakset, sileä vatsa ja.tietysti näin myös hänen peniksen.

    Näin hämärässä Tästä aiheesta valossakin, mistä Lissu oli karvoja ajanut, kivekset olivat paljaat, eikä peniksen yläpuolellakaan karvat rehoittaneet.

    Vaikka yritin pitää silmäni erossa Jussista, huomasi Lissu yhdessä välissä katseeni.

    Hän virnisti suuntaani ja iski silmää, minun yrittäessä näyttää mahdollisimman nololta ja katuvaiselta.

    Lissu siirtyi lauteilla vähän lähemmäs Jussia ja laittoi käden tämän säären päälle ja katsoi minua hymyillen.

    Kyllä se on lahja kun olen löytänyt tälläisen miehen itselleni.

    Vai mitä Lotta? Kyllä siinä silmä lepää, sanoi Lissu miehensä vartaloa katseella mittaillen ja kääntyen kysyvästi minun erotiikka suuntaani.

    En saanut nolostukselta mitään sanottua, naurahdin vain päätäni myöntävästi nyökytellen.

    Lissu hieroi kädellään Jussin säärtä ja reittä ja jatkoi ääneen ajatteluaan: Siinä on minullakin tekemistä, että jaksaa vielä tämän miehen vauhdissa, vai mitä Jussi? Hyvä että minulla on sisko, joka pitää minut kunnossa.

    Enköhän minä vielä erotiikka joskus pääse kiittämään kunnolla häntä siitä.

    Lissu jatkoi Jussin jalkojen hieromista kädellään edelleen, välillä ihaillen Jussin vartaloa, välillä tarkistaen katsoinko hänen puuhiaan.

    En voinut olla katsomatta ja viimein Lissu kysyi: Pidätkö Lotta näkemästäsi, onko hyvät maisemat? Myhäilin Tästä aiheesta nyökytellen vastaukTästä aiheesta ja uskalsin jo ihailla paremmin lauteilla lepäävää vartaloa, ihan luvan kanssa.

    Rentoudu vaan sisko ihan reilusti, nyt ei ole mikään kiire mihinkään.

    Saunotaan nyt oikein kunnolla kerrankin oikein porukalla.

    Lissu sanoi hymyillen.

    Lissu istui aivan Jussin jalkopäässä ja pillu kurottautui välillä hyväilemään miestään myös vatsan päältä, palaten taas Jussin hikoileville reisille.

    Otin mukavampaa asentoa lauteilla ja tuijotin tuota kiihottavaa, nuorta vartaloa joka näytti entistäkin paremmalta pienen shampanjahumalan ja hämärän valaistuksen avustamana.

    Ja samalla jännitin mitä Lissulla olisi mielessä, näin hänenkin utuisista silmistään, ettei hän varmasti tänään päästäisi Jussia ihan vähällä.

    Mutta Lissu yllätti minutkin suoruudellaan.

    Olin lähdössä alaston työmatkalle ja olin sitä varten ostanut uudet kesähousut.

    Ne olivat tietysti liian pitkät ja vaimokaan ei ollut kotona.

    No t alaston äytyy pyytää naapurin rouvaa lyhentämään.

    Hän tietoni mukaan oli lyhentänyt omankin miehensä housut.

    Joten menin housut kainalossa naapuriin.

    alaston Soitin kelloa ja kohta naapurin rouva tulikin avaamaan oven.

    Hänellä alaston oli päällään miehensä paita ja sen alla näytti olevan vain alusvaatteet.

    Kerroin hänelle ongelmastani ja hän totesi, että sopii hyvin hän olikin juuri ompelemassa itselleen mekkoa ja siksi pukeutunut kuten oli.

    Naapurin rouva Seija on yli neljäkymppinen pyöreähkö, muttei lihava.

    Hänellä on melko kivan näköinen takapuoli, joku voisi sanoa isoksikin ja sopivasti rintojakin.

    Nainen josta saa kiinni.

    alaston Hän vei minut työhuoneeseensa, jossa näytti ompelukset olevan kesken.

    Hän käski laittaa uudet housut jalkaan ja nousta tuolille.

    Tein työtä alaston käskettyä.

    Hän kumartui tutkimaan lahkeita, jolloin avautui suora reitti hänen puseronsa sisään.

    Seijalla ei ollut rintaliivejä, joten hänen rintansa näkyivät puseron kaula-aukosta.

    Minulla alkoi jalkovälissä tuntua kimoilua ja kaluni alkoi kovettua ja tunsi, että minulla oli jo täysi seisokki päällä.

    Samalla Seija katsoi ylöspäin ja huomasi, että tiiralin hänen kaula-aukkoonsa.

    Hän ei tuntunut olevan moksikaan ja kysyi onko housut kunnolla jalassa.

    Sanoin, että joo ja hän käski ottaa housut pois.

    Punastuin, mutta pakkohan se oli.

    Siinä sitten seisoin kalsareissa ja Seija ei voinut olla näkemättä, miten kaluni seisoi hänen silmien edessä.

    Seija katsoi minua hymyillen ja kysyi mikäs se täällä housuissa on.

    Huomasin hänen silmissään pilkettä ja sanoin, että senkun katsot, mitä löytyy.

    Seija totesi, että hänen ei kyllä pitäisi, mutta hänen miehensä oli ollut työmatkalla muutaman päivän ja ei voinut alaston vastustaa kiusausta.

    Seija veti alushousuni alas ja entisestään kaluni alaston kovettui.

    Siinä seisoin kulli pystyssä parhaassa juhlakunnossa.

    No tule saunaan tissit sitten, ennenkuin sammut siihen paikkaan! sanoin tissit Jussille, minä voin mennä jo suihkuun ja pesulle, menkää vaikka kaksistaan vielä saunaan jos haluatte.

    Menimme saunaosastoon ja painuin samantien suihkuun Jussin ja Lissun mennessä heittämään vielä löylyä.

    Kauaakaan tissit en ehtinyt itseäni saippuoida, kun Lissu huusi saunasta että emme ole ehtineet edes vielä kokeilla talon uima-allasta, ja samassa Lissu syöksyi ovesta ja veti minut kädestä pitäen altaalle.

    Allas oli melko pieni, ehkä kymmenmetrinen, mutta tosi kivasti valaistu tila se oli.

    Kysyin jäikö Jussi saunaan, mutta Lissu vain naureskeli ja sukelteli niin etten saanut mitään selvää vastauksesta.

    tissit Vesi oli todella ihanaa ja sukeltelimme ja roiskimme kuin pikkutytöt konsanaan.

    Pian kuitenkin saimme seuraa, sillä Leevi käveli suihkun ovesta altaan puolelle.

    Jussi seisoi altaan reunalla alasti, niinkuin mekin olimme, enkä tiennyt mihin suuntaan olisi pitänyt katsoa.

    Onko lämmintä? kysyi hän.

    On on.tule pois Lissu nauroi ja samassa Jussi laskeutui altaaseen.

    Näin Jussin vartalon ensimmäistä kertaa näin läheltä alasti ja se näytti kyllä tosi hyvältä, tuntui toisaalta kuin olisi katsonut jotain elokuvaa, se näytti melkein epätodelliselta, niin nuorelta ja kiinteältä.

    Yritin olla ajattelematta sitä ja olla mahdollisimman luontevasti, mutta se oli vaikeaa Lissun ja Jussin tissit kuherrellessa toistensa kimpussa jatkuvasti.

    Vettä oli matalassa päässä vain nippa nappa lantioon saakka ja Lissun kietaistessa jalkansa Jussin ympärille, Jussi nosti siskoni ylemmäs syliinsä, paljastaen näin hänen koko vartalonsa veden alta ja suuteli tätä pitkään ja hartaasti.

    Vaikka kyseessä oli oma siskoni, oli näky kieltämättä varsin eroottinen ja niinpä päätin jättää lemmenparin omaan rauhaan ja sanoin meneväni suihkun tissit puolelle.

    Nopean suihkun pillu jälkeen päätin vielä hetkeksi mennä saunaan lämmittelemään.

    Pian kuitenkin pariskunta tuli takaisin altaalta ja kömpivät lauteille.

    Yritin lähteä samantien, mutta Lissu pysäytti minut nauraen, että tämänhän piti olla meidän kaikkien yhteinen ilta, kai minäkin voisin nyt heidän kanssaan edes saunoa loppuun asti! Noh, olkoon niin sitten ajattelin ja heitimme siinä sitten vähän pillu aikaa löylyä ja juttelimme niitä näitä.

    Jussi oikisti itsenä sivulauteille selälleen ja yritin pitää silmäni erossa hänestä.

    Lissu haki meille shampanja-täydennystä välillä enkä voinut olla vilkuilematta Jussin kaunista vartaloa siinä lauteilla makaamassa.

    Kiinteästä vartalosta erottui treenatut rintalihakset, sileä vatsa ja.tietysti näin myös hänen peniksen.

    Näin hämärässä Tästä aiheesta valossakin, mistä Lissu oli karvoja ajanut, kivekset olivat paljaat, eikä peniksen yläpuolellakaan karvat rehoittaneet.

    Vaikka yritin pitää silmäni erossa Jussista, huomasi Lissu yhdessä välissä katseeni.

    Hän virnisti suuntaani ja iski silmää, minun yrittäessä näyttää mahdollisimman nololta ja katuvaiselta.

    Lissu siirtyi lauteilla vähän lähemmäs Jussia ja laittoi käden tämän säären päälle ja katsoi minua hymyillen.

    Kyllä se on lahja kun olen löytänyt tälläisen miehen itselleni.

    Vai mitä Lotta? Kyllä siinä silmä lepää, sanoi Lissu miehensä vartaloa katseella mittaillen ja kääntyen kysyvästi minun erotiikka suuntaani.

    En saanut nolostukselta mitään sanottua, naurahdin vain päätäni myöntävästi nyökytellen.

    Lissu hieroi kädellään Jussin säärtä ja reittä ja jatkoi ääneen ajatteluaan: Siinä on minullakin tekemistä, että jaksaa vielä tämän miehen vauhdissa, vai mitä Jussi? Hyvä että minulla on sisko, joka pitää minut kunnossa.

    Enköhän minä vielä erotiikka joskus pääse kiittämään kunnolla häntä siitä.

    Lissu jatkoi Jussin jalkojen hieromista kädellään edelleen, välillä ihaillen Jussin vartaloa, välillä tarkistaen katsoinko hänen puuhiaan.

    En voinut olla katsomatta ja viimein Lissu kysyi: Pidätkö Lotta näkemästäsi, onko hyvät maisemat? Myhäilin Tästä aiheesta nyökytellen vastaukTästä aiheesta ja uskalsin jo ihailla paremmin lauteilla lepäävää vartaloa, ihan luvan kanssa.

    Rentoudu vaan sisko ihan reilusti, nyt ei ole mikään kiire mihinkään.

    Saunotaan nyt oikein kunnolla kerrankin oikein porukalla.

    Lissu sanoi hymyillen.

    Lissu istui aivan Jussin jalkopäässä ja pillu kurottautui välillä hyväilemään miestään myös vatsan päältä, palaten taas Jussin hikoileville reisille.

    Otin mukavampaa asentoa lauteilla ja tuijotin tuota kiihottavaa, nuorta vartaloa joka näytti entistäkin paremmalta pienen shampanjahumalan ja hämärän valaistuksen avustamana.

    Ja samalla jännitin mitä Lissulla olisi mielessä, näin hänenkin utuisista silmistään, ettei hän varmasti tänään päästäisi Jussia ihan vähällä.

    Mutta Lissu yllätti minutkin suoruudellaan.

    itsetyydytys , seksiä, seksi, pornoa
  • Hae lisätietoja tästä aiheesta hakukoneilla.
  • Hae tietoja tästä sivustosta hakukoneilla.

    Kävijälaskuri / Counter

    Pääsivulle

    Jos tarvitset vielä lisää tietoja

    ITSETYYDYTYS SEKSIÄ SEKSI PORNOA

    Klikkaa tätä linkkiä:

    index | suomalaista-ilmaista-pornoa-elehdet-t | suomalaista-ilmaista-pornoa-kotimaista-f | suomalaista-ilmaista-pornoa-maksutonta-d | suomalaista-ilmaista-pornoa-pornoa-h | suomalaista-ilmaista-pornoa-pornoa-ja-erotiikkaa-p | suomalaista-ilmaista-pornoa-porno-erotiikka-j js | suomalaista-ilmaista-pornoa-sivut-r | suomalaista-ilmaista-pornoa-suuseksi-v | suomalaista-ilmaista-pornoa-tarja-n | suomalaista-ilmaista-pornoa-teija-l |